Pages

Joulupaniikki!

tiistai 16. joulukuuta 2014

Jos uskot vielä joulupukkiin, älä lue tätä :)

Mulla oli töistä pitkästä aikaa neljän päivän vapaaputki. Tuli kyllä tarpeeseen! Vapaat tuli kulutettua tilausten viimeistelemiseen, postissa jonottamiseen ja kaupungilla panikointiin joululahjojen suhteen. Yleensä aloitan ajoissa miettimään joululahjoja ja mielestäni ostankin melko hyviä lahjoja. Nyt jouluun on enää viikko ja tajusin, etten ole ainuttakaan ajatusta lahjojen eteen uhrannut. Kaksi päivää kiersin kaupungilla sormi suussa, mutta nyt on kaikki käärästy paketteihin. Olen aika tyytyväinen saaliiseen. Kaiken voisin pitää itsellänikin. Tosin kolme-vuotiaiden kummipoikien kuteet saattaisivat vähän kiristää vyötäröltä. 

Lahjoja paketoidessa mietin, että mikäs mun on tullut? Yleensä en kestä, jos paketeissa (oma tekemissä) on ruttuja tai jos kulmat eivät ole täydellisessä särmässä. Tällä kertaa kääräisin lahjat puolihuolimattomasti ruskeaan silkkipaperiin ja biojätepusseihin! Vastustan kovasti myös punaista joulua, mutta paketteihin pääsi tällä kertaa vähän punastakin pilkullisen narun muodossa. Lähti muuten vähän lapasesta nuo rusetitkin. Hups. Osaan paketeista ajattelin lisätä aattona vielä pieniä havun oksia. Silloin päästäänkin joulun väripalettiin, jota olen aina jostain syystä vihannut. Punainen, vihreä, valkoinen... Nyt tähän päädyttiin vahingossa ja tämä onkin yllättävän kiva!




Tänä vuonna on kyllä komeimmat kortit, mitä mun paketeissa on koskaan nähty! Nämähän on siskoni  Siinan käsialaa ja mä olen niitä kaupustellut myyjäisissä ja nettikaupassani. Kummipojille en viitsinyt toivottaa hiton hyviä jouluja, mutta muille kyllä! 




Jos nämä kortit vielä himottaa, niin turkulaiset voivat vielä ostaa näitä Pläkän ja kavereiden joulukaupasta Kristiinankadulta. Ja hei, tuo biojätepussi on ihan mahtava idea paketointiin! Ainakin mun mielestä. Hyvä ja halpa! 


Jokos siellä on muuten joululahjat hankittu ja kääritty nyssäköihin?


10 kommenttia:

  1. Kiirettä pukkaa, oon just pahimmoilleen kipeänä ja lahjat vielä hankkimatta. Kääks. Tulee kiirus. Kummilapsille olen sentään lahjat jo ostanut mutta muille en... onneksi mielessä on suurin piirtein kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Mulla on onneksi ollut niin kova stressi päällä, että silloin ei sairastu. Luultavasti samantien kun kiireet vaan helpottaa kehitän itselleni jonkun taudin. Luultavasti vielä juuri jouluksi. Niinhän siinä aina käy. Tsemppiä sulle vielä loppurutistuksiin ja koita parantua nopeasti! Juo paljon glögiä (terästettyä).

      Poista
  2. Täällä on melkein kaikki hankittu. Kivoja nuo sun paketit ja kortitkin tietty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tulee kyllä mahtava fiilis, kun on saanut kaikki lahjat hankittua! Ja tuosta paketoimisesta tulee aina hyvä joulufiilis myös :)

      Poista
  3. Kivat paketit. Siis ovatko nuo voimapaperinväriset niitä biojätepusseja? Anteeksi maalaistuuteni :) Meillä on komposti, joten mitään pusseja ei ole tullut käytetyksi. Olen ihan pihalla =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Tai siis tuossa alimmassa kuvassa on niitä pusseja. Täytyy myöntää, etten mäkään niitä ole kierrätystarkoitukseen ostanut, vaan sälilytykseen. Olen viljellyt niitä ympäri kämppää jo. Pikkasen kun taittaa reunoista, niin niistä tulee tosi kivoja pussukoita ja pysyy hyvin ruodussaan! Kannattaa kokeilla!

      Poista
  4. Hienot paketit. Omia rajoja on joskus hyvä rikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihan virkistävää välillä. Yleensä tosiaan koitan etsiä jotain kivaa yksiväristä paperia ja naruksi esim silkkinarua. Päälle pieni yksinkertainen rusetti. Tällä kertaa tämmöset löyty kaapista ja näillä mennään! :)

      Poista
  5. Nuo kortit on niin parhaita! Hauskaa että tekstit on ei-perinteiset mutta kuitenkin jouluisat. Ja sun paketoinnit on upeat. Aika lahjakkaat siskokset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu me ollaan hyvä tiimi Siinan kanssa. Mä piiskaan ja Siina tekee. Kortit ovat saaneet paljon kiitosta, just kun ne ei ole niin perinteisiä. Kyllä mäkin mielelläni tollasen postilaatikosta löytäisin ;)

      Poista

Olisi mukavaa lukea teidän kommentteja. Jätä siis omasi tähän. Kiitos!