Pages

töitä, humputtelua ja panikointia.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Tovi sitten kävin Helsingissä ihmettelemässä minkälaista on työskennellä eri myymälässä. Olihan se erilaista ja hämmentävää. Ihan kuin olisi vasta alottanut uudessa työssä, eikä oikein tajua siitä vielä hölkäsen pöläystä, vaikka kaiken pitäisi olla ennestään tuttua. No, hyvin se kuitenkin meni ja oli mukavaa irtaantua remonttihommista muutamaksi päiväksi. Toki vierailun jälkeen oli taas mukavaa palata omaan myymälään, josta on tullut kuin toinen koti. Kaikki tavarat olivat tutuilla paikoillaan ja ihanat työkaverit olivat tietenkin ikävöineet minua jo kovasti.

Helsingin vierailu ei kuitenkaan suinkaan ollut pelkkää työtä, vaan myös hupia. Koen sen ehkä jopa tärkeämpänä. Heh... Yövyin rakkaan siskoni ja hänen poikaystävänsä luona. Vierailuni sattui oikein oivalliseen aikaan, sillä he veivät minut MØn keikalle Tavastialle ja se oli kerrassaan loistava keikka! Kolahti kyllä meikäläiseen ja kovin!

Ja kävinhän minä shoppailemassakin. Shoppailupäivä alko tosin aika dramaattisesti, sillä jäin jumiin parkkihallin hissiin. Oli melkoisen traumaattinen kokemus, mutta onneksi mukava nainen puhelimen päässä osasi neuvoa minut ulos. Lopulta pääsin kuin pääsinkin kiertelemään muun muassa kaikki Punavuoren ihanat sisustusliikkeet ja hyppysiin tarttui vaikka mitä. Viimeisetkin pennoset meni. 

Sillä aikaa kun minä humputtelin ja panikoin hississä, kotona koottiin keittiötä. Oli kyllä ihana palata kotiin kun kauan odotettu keittiö oli jo melkein paikoillaan. Kerron teille nyt salaisuuden, uusi keittiö on MAHTAVA! Alla pieni sneak peek keittiöön ja Helsingin tuliaisiin. Lisää luvassa myöhemmin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukavaa lukea teidän kommentteja. Jätä siis omasi tähän. Kiitos!