Pages

17.12 | paketointivinkki & JUTAN-arvonnan voittaja

torstai 17. joulukuuta 2015

Helou taas! Ei yhtään tunnu siltä, että joulu olisi jo viikon päästä! Tuntuuko teistä? Varsinkin näinä hetkinä kun joulufiilistä ei oikein löydy, niin täytyy oikein miettiä, että miten sitä fiilistä saisi kasvatettua tai kohennettua. 

Itselle joulun odotuksessa kohokohta on ehkä juuri lahjojen miettiminen. Aina on kivaa saada lahjoja myös itse, mutta vähintään yhtä paljon nautin siitä, että keksin toiselle jonkun oivallisen lahjan. Lahjojen hankinta on minulla vielä pahasti kesken, mutta paketointi on jo alkanut! Sormet syyhyää paketoimaan lisää ja lisää ja ehkä juuri tästä tuleekin itselle se fiilis, että joulu on ihan kohta! 

Tämän vuoden pakettipapruksi löysin ihan superhienoja papruja! Lemppari on ehdottomasti tuo käpypaperi, jonka lisäksi samalta valmistajalta löytyi myös kaunis peura/poropaperi. Minulla on paha tapa vetää vähän överiksi tuo paketointihomma ja lisätä paketteihin myös kaiken maailman killuttimia. Joskus ne ovat havun oksia, tänä vuonna kuusenkoristeita. Erityisesti ihastuin noihin kultaisiin killuttimiin, joissa on erilaisia jouluntoivotuksia. 12 euron hinta kirpaisi, mutta en voinut jättää niitä kauppaankaan. Mitäs ideoita teillä on paketointiin?








JUTAN nimipäivä-arvontakin on nyt muuten suoritettu ja voittaja on selvillä! Jihuuu! Arvonnan voitti tällä kertaa Mikko-niminen henkilö! Saat myöhemmin minulta vielä sähköistä postia, mutta onnittelut jo tässä ja nyt!

Joulukalenteri huipentuu muuten aivan mahtaviin arvontoihin tässä juuri ennen joulua, joten kannattaa pysyä vielä matkassa mukana!

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen paketti, ja vau mikä paperi. Itse katsoin myös noita mitalleja, mut kauppaan jäi. Ootko mahtanut saada viestiäni, laitoin jokin aika sitten nettisivujen kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihan hurahtanut tuohon paketointiin. Niin käy joka joulu. Nytkin paketoin jotkut oikein kahteen kertaan :'D Turhamaisuuden huippu!

      Poista

Olisi mukavaa lukea teidän kommentteja. Jätä siis omasi tähän. Kiitos!