Pages

halutaan uusi lattia vol 2

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Nokkelimmat saattoivat huomata edellisen postauksen remppakuvista, että alakerran pyökkiparketti on purettu. Alunperin meidän piti vain hiota ja valkolakata vanha parketti, mutta suunnitelmiin tulikin pieni muutos. Vanhaa parkettia kävi katsomassa alan ammattilainen, joka kertoi rehellisesti sen olevan roskiskamaa. Tässä kohtaa hiominen tai lakkaus ei olisi auttanut. Pyökkiparketti elää kuulemma niin paljon, että hetken kuluttua se näyttäisi entistä kamalammalta. Varsinkin, jos olisimme halunneet sen valkolakata.

Parketti revittiin irti ja alta paljastui kipsilevylattia. Lähdimme kiltisti siis parkettikauppaan, jossa katselimme valmiiksi valkolakattuja vaihtoehtoja. Sitä oikeaa ei meinannut millään löytyä. Aloimme miettiä vaihtoehdoksi myös betonilattiaa, mutta se vaikutti aika kalliilta vaihtoehdolta eikä se välttämättä olisi paras ratkaisu kipsilevyjen päälle. Törmäsin myös Valkonen Harmaja blogissa Weberin sementtipohjaiseen Casa design lattiapinnoitteeseen, joka vaikutti huokuttelevalta vaihtoehdolta. Värivaihtoehdoissa oli myös valkoinen, joka helpotti päätöstä.

kuva täältä

Aloimme metsästämään jälleenmyyjiä, sillä halusimme vielä päästä vähän hypistelemään. Turun alueelta emme meinanneet millään löytää jälleenmyyjää saatika malleja, joita olisi voinut hypistellä. Rakentaminen ja sisustaminen messuilla Weberillä oli oma osasto, jossa pääsi ihan fyysisesti näkemään ja koskettelemaan malleja. Saimme sieltä myös hyviä vinkkejä asennukseen. Kaikki näytti ja vaikutti hyvältä. Ja mikä parasta, tämän pinnoitteen voi asentaa myös kipsilevyjen päälle ja lattia olisi nopeasti käyttövalmis! Kaikki saumat tulisi vain hyvin tilkitä ennen pinnoitteen levittämistä ja tarkistaa, että lattia on suora eikä notku.

Ihmetyttää kyllä, että näin hieno tuote on keksitty mutta Turun alueella kukaan ei sitä myy. Tämä tuli ilmi myös Seprin Päivin kanssa jutellessa ja kas kummaa, heiltä tätä löytyi! Teimme siis tilauksen ja muutaman päivän päästä 15 säkkiä Casa pinnoitetta odotti asennusta meidän olohuoneessa. JEIJ!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukavaa lukea teidän kommentteja. Jätä siis omasi tähän. Kiitos!