Pages

Mistä energiaa siivoamiseen?

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Edelleen elossa ollaan, vaikka olenkin postaillut nyt vähän harvemmin. Olen tehnyt aika paljon töitä taas lähiaikoina ja kiukkuillut itselleni, kun oman kodin siivous ja siten myös kuvaaminen on jäänyt pienemmälle huomiolle. Vaikka välillä vapaita hetkiä siunaantuisikin, noin yhdeksän kertaa kymmenestä tulee valittua mielummin navan raapinen sohvalla kuin siivoaminen. 

Nyt ajattelin, että onko kuvien pakko olla aina ihan tip top aseteltuja? Ajattelin siis ottaa kuvia vähän rennommalla otteella ja siivota vain vähän. Tällä kertaa koti ei onneksi ollut ihan säädyttämään kuntoon ehtinyt, joten pääsi aika helpolla. Kerasin roskat ja kalsarit nurkista, laitoin tiskit koneeseen ja nopea imurointi. Ei se sen enempää vaatisi. Miksei sitä jaksa tehdä edes pari kertaa viikossa, vaan pitää venyttää sitäkin aina viimeiseen asti? Painiiko ketään muu vastaavan ongelman kanssa?




Yritin aika huonolla menestyksellä ottaa kuvaa myöskin väriyhdistelmästä, joka inspiroi juuri nyt. Nämä tavarat ovat olleet keittiön hyllyllä jo jonkin aikaa. Vaikka asetelma nyt ei ole kovin kummoinen, niin nuo värit ja materiaalit sykähdyttää. Tumman sininen yhdistettynä messinkiin ja marmoriin! Lisä mausteena vihreää ja pastellin oranssinpinkeröä. Miten siistiä olisi, jos silmät voisivat ottaa valokuvia? Sitä toivon useasti! Sen jälkeen palaan maan tasalle ja toivon, että josko sitä joskus oppisi kuvaamaan edes kameralla paremmin. 


4 kommenttia:

  1. Painin! Samaa siivoamisen tai siivoamattomuuden tuskaa täällä podetaan. Onneksi on teini, jonka välillä saa jallitettua imurin varteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä tommosia teinejä saa ostaa? Meille yksi! (mutta vaan siivoomaan)

      Poista
  2. Tuntuu olevan liikkeellä blogihiljaisuutta, siivoushiljaisuutta ja vaikka mitä. Ei täälläkään oikein jaksa, itsekin juuri kirjoittelin siitä kun ei jaksa vaivautua edes järkkärillä kuvaamaan vaan puhelin on korvannut kunnon kameran. Ehkä tämä on joku välivaihe kun odottelee, että kevät alkaisi kunnolla ja hommat alkaisi taas luistaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä taitaa olla liikkeellä. Ehkä se kevät sieltä vielä tulee ja tuo valon mukanaan! Luin sun postaukset kännykuvista ja en olisi tajunnut eroa, ellet olisi itse sanonut :D

      Poista

Olisi mukavaa lukea teidän kommentteja. Jätä siis omasi tähän. Kiitos!