Pages

Hyvästit matolle!

maanantai 12. tammikuuta 2015

Heitin perjantaina hyvästit Pandora-matolle ja nyt sillä on jo uusi koti. Edelleen pohdiskelen, että mikä matto (tai oikeastaan mikä niistä matoista, johon budjetti venyy) sopisi tuohon parhaiten. Pölkkyjen tilalle olen myös mietiskellyt kunnollista sohvapöytää, sillä keväällä pölkyt pääsevät taas terassille. 

Olkkari on kyllä aika freesi ilmankin mattoa, mutta akustiikan kannalta se olisi kuitenkin hyvä olla. En tykkää, että kotona kaikuu. Lisäksi matto jotenkin rajasi tuon tilan vähän paremmin ja tietysti suojaa lattiaa naarmuilta. Kunnes uusi matto löytyy, ollaan kuitenkin ilman. Vähän olen tätä mattoa katsellut sillä silmällä. Nyt olisi sopivasti vähän alekuponkiakin Ellokselle. 




Tänään on muuten jännä päivä. Meillä aloittaa kaksi uutta tyyppiä töissä. Kiitos kaikille hakemuksensa lähettäneille! Hyviä ehdokkaita oli monta. 

8 kommenttia:

  1. Kaunis tila ilman mattoakin, kun lattia on noin ihana. Kyllähän matto kuitenkin tuo lämpöä ja rajaa tilaa. Kaikuminen on myös todella epämiellyttävä juttu kotioloissa, joten ymmärrän täysin, että etsiskelet uutta mattoa. Toivottavasti sellainen löytyy, ellei ole jo löytynytkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kaikuminen ei ole hyvä juttu! Onneksi sitä tapahtuu vain silloin, kun koti on siisti. Eli noin kerran kahdessa viikossa ehkä :) Vielä kun löytäisi just sen oikean maton!

      Poista
  2. Täälläkin lähti olkkarin matto kiertoon ja lastenhuoneen matto jo aiemmin. Uusia kaivataan, lastenhuoneessa lähinnä lattiaa suojaamaan ja pyllyn lämmikkeeksi. Ihmeen nopeasti muuten silmä tottuu siihen ettei mattoja ole ja siivoaminen on ihanan helppoa. Ihan hyvältä näyttää sinun olkkari ilman mattoakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maton vaihtaminen taitaa olla trendikästä nykyään, kun tuntuu että kaikilla on matot mielessä. Ja kaikilla tuntuu olevan myös sama top 5 mattoehdokkaat. Itse tekisi mieli valita joku sellainen, joka menisi pitkään eikä alkaisi heti kyllästyttää. Mutta ei tämä tosiaan hassumpi ole ilmankaan :)

      Poista
  3. Tosi kaunis tila!! Huoh! Valaisinidea on loistava! Ihan kuin jostain sisustuslehdestä nämä kuvat, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, no ainakin nuo valaisimet olivat edulliset! Roikkuvat johdot jakavat vähän mielipiteitä, mutta itse tykkään niistä edelleen vain :) Ja kiitoksia vain kovasti kehuista. Lähikuukausina kannattaakin pitää silmät auki, kun tämä koti saattaa oikeasti tulla vastaan lehdessä ;)

      Poista
  4. Hei, kaunis koti! Mistä olet hankkinut pölkyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Isäni on tehnyt nuo pölkyt minulle lahjaksi myrskyn kaatamasta puusta. Ne on kyllä erittäin monikäyttöiset! :)

      Poista

Olisi mukavaa lukea teidän kommentteja. Jätä siis omasi tähän. Kiitos!