Pages

Valoa vihreälle

tiistai 6. tammikuuta 2015

Hieman hymähdin, kun tajusin kirjoittaneeni otsikoksi "valoa vihreälle" ja liittäneeni samaan postaukseen keskellä yötä otetut kuvat. Noh ehkä keväämmällä sitten vähän valoisempia kuvia taas. Anyway, asiaan! Sain valita joululahjaksi yhden vähän arvokkaamman lahjan ja toivoin Kekkilän vihervaloa. Tykkään tuon valaisimen ulkomuodosta tosi paljon ja suunnittelin käyttäväni sitä työvalaisimenakin. Yleensä nimittäin levitän projektini tuohon keittiön saarekkeelle. Valaisin on tuohon kuin tehty! Mitoiltaan se menee yksiin saarekkeen kanssa ja sitä varten on pistokekkin melkeinpä oikeassa kohtaa. 

Violetit UV lamput saivat koko kämpän jostain syystä näyttämään ihan sairaan väriseltä ja tuntui siltä, kuin olisi juonut pari viinilasia liikaa. Vaihdoin näiden tilalle siis ihan tavalliset lamput ja nyt on parempi olla. Tuossa lampun alla tulee varmasti olemaan vaihtuva näyttely kasveista ja yrteistä työkaluihin. Nyt yritän pelastaa kuolemaa tekevän kaktuksen. Se lienee paleltunut tai jotain... Valaisimen ylimääräiset johdot piilotin Lundian System laatikkoon jonka sain myöskin joululahjaksi itseltäni. 





Viime vuonna siskoni sai lahjaksi Nämä Designs leikkuulaudan ja ihastuin siihen täysin! Tänä vuonna sellainen löyty minunkin lahjakasasta. Olen onnellinen! Huomasin muuten, etten aikoihin ole bloggaillut meidän keittiöstä. Pitäisiköhän ryhdistäytyä tämän asian suhteen?

Vielä voi muuten laittaa työhakemuksia tulemaan! Uusi Lundialainen valitaan tämän viikon aikana, eli ole nopea!





8 kommenttia:

  1. Onpa tosiaan kuin tehty tuohon kohtaan. Ja tuohon alle voi kerätä vaikka minkälaisia asetelmia. Pidän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Meni ihan tuurilla mitoitus nappiin. Ajattelin mielessäni, että tuo voisi olla sille hyvä paikka ja niin se olikin. Pian tulee taas kevät ja sitten laitan alustan täyteen vihreää :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin mäkin! Olen kauan tuota himoinnut ja vihdoin sen sain. Itse en ole raaskinut ostaa :)

      Poista
  3. Molemmat ihania, leikkuulauta ja lamppu. Molemmat voisivat kotiutua meillekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain? Kyllä nyt kelpaa taas hyöriä keittiössä :)

      Poista
  4. Eikö niiden UV-valojen ole just tarkoitus olla kasveille hyödyllisiä? Ts. vaikka näyttävät ihmisten mielestä tyhmältä, kasvien kannalta ovat optimaaliset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä se näin taitaa olla! Voi olla, että keväämmällä vaihdan ne takaisin, mutta nyt olen käyttänyt tuota enemmänkin työvalona ja siinä käytössä lila väri ei ole hyvä. Pidän paljon tuosta valaisimen muodosta ja tätä voi tosiaan hyvin käyttää muussakin tarkoituksessa, kuin pelkkien kasvien valona.

      Poista

Olisi mukavaa lukea teidän kommentteja. Jätä siis omasi tähän. Kiitos!