Pages

9.12 | Glögiä kiitos!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Nämä supersynkät päivät ja etenkin illat vaativat ehdottomasti glögiä! Ja vielä vähän lisää glögiä! Ei haittaa vaikka olisi pikku tiraus punaviiniäkin joukossa, mutta ihan pelkiltäänkin se jo piristää päivää. Ja tuleehan siitä edes vähän sellainen olo, että olisi talvi. Yksikin päivä tässä heiluin ulkona ilman takkia ja tuli kuuma. Voiko olla tottakaan, että tämä on nyt meidän joulukuu? Tänään kuulin kyllä juorun, että aattona olisi lunta.

Toisaalta, seuraavat viisi päivää saa puolestani sataa vaikka vanhoja eukkoja, sillä me lähdetään Roomaan! Aika jees. Eivaan itse asiassa ihan hiton jees! Emme ole kumpikaan ennen Roomassa käyneet, emme osaa kieltä emmekä tiedä kaupungista mitään muuta kuin Colosseumin. Mitään emme  myöskään ole etukäteen suunnitelleet. Ihanaa ottaa pikku breikki kaikesta ja lähteä aivan täysin tuntemattomaan. Matkan tavoite on syödä ja juoda hyvin sekä matkan päätteeksi olisi kiva jos oltaisiin opittu Roomasta muutakin kuin se Colosseum. Etukäteen otamme kyllä ilomielin hyviä vinkkejä vastaan, mikäli teillä viisailla sellaisia on. 





2 kommenttia:

  1. Glögiä kyllä menee. Terkut Tampereelta!

    VastaaPoista
  2. Täällä kans juotu päivittäin glögiä ja viikonloppuna terästettynä :) Rooma on aivan ihana paikka.Sain avomieheltäni reilu 6 vuotta matkan 40 vuotis lahjaksi ja haluttais lähteä käymään uudestaan. Parhaimpia paikkoja mitä olen käynyt. Käytiin silloin kesäkuussa ja oli sopivasti lämmintä, paljon nähtävää ja hieno historia. Lapsille olisi kiva näyttää Rooma, kun ovat koulussa nyt lukeneet historiastakin. Nyt ei varmaan niin paljon turisteja, joten ei tartte jonottaa joka paikkaan. Kivaa reissua !!!

    VastaaPoista

Olisi mukavaa lukea teidän kommentteja. Jätä siis omasi tähän. Kiitos!