Lupasin aiemmin tehdä postauksen portaiden alla olevista kaapeista. Ne kätkee sisälleen suuren määrän tavaraa. Portaiden alle mahtuu meidän takit, kengät, laukut, pipot, huivit ja jopa siivoustarvikkeet. Kaapit kulkevat pyörillä ja pysyvät suorassa lattiaan kiinnitettyjen ohjureiden avulla. Kaapit ovat yhtä syvät kuin portaatkin, eli noin 90 cm. Jokainen hukkaneliö on siis otettu käyttöön.
Kaappien rungot tehtiin koivuvanerista, niinkuin portaatkin. Koivuvaneri on mielestäni niin kaunis sellaisenaankin, etten meinannut raaskia maalata rappusia ollenkaan, mutta valkoisena ne kuitenkin sulautuvat maastoonsa paremmin. Kaappien sisälle halusin kuitenkin jättää kauniin vaneripinnan näkyviin.
Niin portaat kuin kaapitkin toteutti taitavin tuntemani timpuri Risto Tanninen omien piirrustusteni pohjalta.
Loistava!
VastaaPoistaKiitos kiitos! Mä tykkään näistä kaapeista myös tosi paljon! Yksi lempijutuistani kodissamme :)
PoistaJos minulla joskus on portaat niin aion niin kopioida tämän idean! :D
VastaaPoistaMä jotenkin näin nää rappuset sieluni silmin jo asuntonäytössä. Ennen tuossa eteisessä oli sellainen tavallinen kaappi, joka oli mielestäni aika hölmö ja blokkasi kaiken valon. Vanhat rappuset olivat myös aivan liian jyrkät ja niistä oli hankala kulkea. Alkutilannehan oli tämä http://muotopuoliblog.blogspot.fi/2014/02/rakkauden-tarpeessa.html. En ole kyllä hetkeäkään katunut tätä muutosta.
PoistaNerokas idea ja täydellinen toteutus! Mahtavaa, käytännöllistä tilasuunnittelua.
VastaaPoistaOhhoh! Kiitoksia kovasti kehuista :) Portaat onnistuivat kyllä tosi hyvin. Mitä muuta voi odottaakkaan, kun on ammattilainen asialla :)
PoistaHei vau, ihan mahtavaa nähdä mun mielessä pyörinyt idea toteutettuna! Meillä on samankaltainen tilanne kuin teillä: Eteistä tai tuulikaappia ei varsinaisesti ole, on vain olohuoneen kupeessa pieni aula, jonka pitäisi toimittaa eteisen virkaa. Ja juuri tuon tyyppisiä kaappeja oon haaveillut meidänkin portaiden alle! Uskomatonta, että olen nyt löytänyt kuvia siitä, mitä olen ajatellut! :) ...Harmi vaan että mää en oo timpuri, ei välttämättä tuu meille yhtä hienot kaapit kuin teillä :D
VastaaPoistaSaanko vielä kysyä, että onko noiden alla pyörät vai ehkä jotkut kiskot? Tuollaisten pitäis tietysti olla kevyet vetää ulos ja helpot laittaa vielä takaisinkin, se mua vähän epäilyttää....
P.S Löysin sut Styleroomista, joten kyllä sun kannatti liittyä sinnekin ;)
Nojoo ja täytyy vielä lisätä, että aivan mahtavan rempan ootte kyllä tehny, tykkään tooosi paljon! Täytyy kyllä lukea lisää jossain seuraavassa välissä taas! :)
PoistaKiitos kovasti kehuista :) Juu tuo on kyllä hyvä tapa hyödyntää hukkaneliöt! Meillä on sillä tavalla, että kaappien pohjassa on pyörät, jotka kulkevat vain suoraan. Sen lisäksi lattiaan on kiinnitetty ohjurit, jotta kaapit kulkis suoraan. Kaksi pienempää kaappia on meillä kovassa käytössä ja helppo käyttää. Isoin on tietysti paivavin, mutta sitä käytetään aika harvoin. Siellä meillä on tallessa talvitakit ym.
Poista