Pages

Ah, vapaapäivä!

perjantai 22. elokuuta 2014

Miten hyvältä tuntuukaan vapaapäivä seitsemän päivän työputken jälkeen! Ja mitä vielä, kahden vapaapäivän putki, keskellä viikkoa. Vihdoin on aikaa tehdä vähän omiakin juttuja.

Ensinäkin, nukuin ihan överipitkään, ihan vaan siksi koska voin. Kävin syömässä tacoja Turun keskustassa. Ja ihan ilman mitään kiirettä aloitin luovan prosessini. Laitoin hippimusan soimaan, kiristävät vaatteet heitin myttyyn lattialle, hiukset kiinnitin niin ylös nutturalle kuin suinkin mahdollista, valkkari kylmään ja pussi irtokarkkeja työpöydälle, eli keittiön saarekkeelle.

Siskoni on jo jonkin aikaa pyytänyt minua tekemään hänelle nahkaisen kirjekuorilaukun. Olen ideoinut ja pyöritellyt päässäni ideoita miten tämän toteuttaisin, mutta nyt ehdin siihenkin keskittymään ja perehtymään paremmin.  Tuossa se nyt on. Onnistui melko hyvin. Laitoin pari kuvaa tästä Instagramiinkin ja sielläkin innostuttiin niin, että saan tehdä vielä pari lisääkin!


Aiemmin olen kirjoittanut täällä, kuinka olen etsinyt jotain hienoa pystysuuntaista isoa taulua tai julistetta tuohon senkin päälle, mutta kaikki potentiaaliset ovat olleet vaakasuuntaisia. Niinkuin tuokin, joka siinä on tähän asti ollut. Seinässä on siis iso aukko, josta päästään käsiksi ilmanvaihtojärjestelmään. Siinä oli ennen ovi, mutta se oli susiruma. Pystysuuntainen taulu sopisi tähän paremmin ja saisi tilan näyttämään vähän korkeammalta. Instagramissa törmäsin joskus johonkin inspiskuvaan, jossa luki "Home is where the pants aren't". Tämä osui ja upposi, koska osasin samaistua siihen niin hyvin. Meidän taloudessa housut riisutaan pois jo melkein ennen kenkiä. Useinhan sitä törmää hienoihin juttuihin, mutta ei niitä välttämättä jälkeenpäin enää muista. Tuo kuitenkin tallentui verkkokalvoilleni, joten aloin metsästämään siitä julistetta. Löysinkin yhden, mutta se oli liian pieni peittämään tuota meidän seinän aukkoa. Idea oli siis vaan pakko varastaa ja toteutin siitä oman versioni.




Tässä siis DIY vinkki: ostin 100*70 cm mustan mainoskartongin ja sudin siihen valkoista maalia. Easy as that! Mietin alkuun, että pitäisikö sitä jotenkin luonnostella alkuun, mutta oloni oli sillä hetkellä spontaani ja luova, joten mietin mielessäni "just go with the flow". Lopputulos on luultavasti parempi nyt, kuin että olisin luonnostellut ensin. Aikaa meni noin kaksi minuuttia ja rahaa 3,70 euroa. Valkoista maalia ja kehykset oli kotona valmiina.

Illalla oli vielä aikaa siivota meidän yläkerta, tissutella valkkaria ja katsella huonoja elokuvia. Mitäs mieltä olette mun vapaapäivän aikaansaannoksista?


10 kommenttia:

  1. Tuo laukku on huiman ihana! Ihan nappi minun makuuni. Etkö tekisi vähän myyntiinkin? ;)
    Ja julisteesta tuli täydellinen. Toiset ne osaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilja! Laukku otettiin niin hyvin vastaan, että voi olla että teenkin myyntiin :) Julisteestakin tuli kyllä yllättävän hyvä! Vähän tollanen huoleton sen kuuluukin olla :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kaunis kiitos :) Tämä jälkimmäinen vapaapäivä onkin ollut vähän laiskempi :D

      Poista
  3. Voi että, molemmat niin superhienoja! Kiitos inspiraatiosta! :) Minkälaista maalia käytit? Mutta hei, miten selllaista nahkalaukkua voi tehdä? Olet taitava!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan kovasti! Tuohon tauluun käytin valkoista maalia, jota meille oli jäänyt rappusten maalaamisesta. Taisi olla ihan kalustemaalia. Joku kiiltäväkin valkoinen maali olisi mustalla pohjalla ollut varmaan hieno :) Mulla on hyvät välineet nahan työstöön, kun olen siitä muitakin tuotteita tehnyt ja treenannut :) pikkuhiljaa alkaa sujumaan! Syksyn aikana avaan nettikaupan. Katsotaan, josko tuo laukku pääsis sinne ;)

      Poista
  4. Hei mahtava idea toi taulu, saattaa olla että joudun itsekin varastamaan idean sulta ;) tosta senkistä tykkään kans ja jos meillä olisi isompi eteinen niin varmaan kotiuttaisin.

    Laukun osalta nyt ei voi muuta sanoa kun UPEA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa! Laukusta tuli kyllä niin hyvä, että täytyy tehdä itsellekkin! Ja oon kyllä aika ylpeä tosta taulustakin :D Siitäkin tuli just hyvä ja sopiva peittämään sen jäätävän aukon, joka seinässä on!

      Muistan, että joskus 15 vuotta sitten siskollani on jo ollut toi sama senkki. Se on kyllä hyvä ja halpa :D

      Poista
  5. Haha, mainio teksti ja super onnistunut toteutus! Laukku ehdottomasti tuotantoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos :D Tämmöstä se on, muotoilijan arki! Laukku sai kyllä sen verran hyvän vastaanoton, että kyllä sekin varmaan ilmestyy verkkokauppaan pienten viilausten jälkeen :)

      Poista

Olisi mukavaa lukea teidän kommentteja. Jätä siis omasi tähän. Kiitos!