Edellisissä kuvissa onkin vilahtanut meidän parven kerrassaan kaunis muovimatto. Voin kertoa, että on luonnossa vielä kuviakin karmeampi. Paikoittain siinä on mustia silikonitahroja ja siellä täällä muuten vaan kulahtaneita läikkiä. Onneksi oli, koska se oli hyvä tekosyy uudelle lattialle.
Mietittiin varmaan kaikki lattiavaihtoehdot läpi parketista vanerilattiaan. Minua kiehtoi Susanna Vennonkin käyttämä kalanruoto kuvio. Olisin halunnut toteuttaa saman tyyppisen ratkaisun vanerista, mutta se ei saanut kannatusta. Koko asuntomme on yhtä tilaa ja pelättiin, että sieltä kuuluisi kaikki kopinat alakertaan, jos lattia olisi jotain kovaa materiaalia.
kuvat täältä |
Tuli mieleen kokolattiamatot, niin ankealta kuin se kuulostaakin. Minulla on kyllä kova luotto, että ne on tulossa takaisin muotiin! Ensimmäinen mielikuva meilläkin kokolattiamatoista oli laivojen ja baarien purkkamällien täyteiset ja pinttyneen tupakan hajuiset matot. Mallit ovat onneksi hieman päivittyneet tästä mielikuvasta.
Ensin mietimme sisalmattoja ja kävin hakemassa mattoliike Sepristä muutaman mallin. Ne olivat kyllä aivan ihania, mutta täysin oikeaa väriä ei kuitenkaan löytynyt. Haimme tumman harmaata, mutta tarjolla olisi ollut enemmän rusehtavaan taittavia värejä. Suoraan sanottuna hintakin hieman hirvitti. Sisal matosta saisi pulittaa näemmä 90 euroa neliöltä. Olimme kuitenkin päättäneet kokolattiamaton olevan paras lattiamateriaali meille myös akustisista syistä. Kävimme siis uudestaan Seprissä ja siellä Päivi esitteli meillä aivan uuden maailman kokolattiamatoista! Mielikuva niistä tunkkaisista laivan matoista muuttui kertaheitolla. Ja ah, mulla on yksi sana, villamatot! Toinen toistaan ihanempia villamattoja hypisteltiin ja se oli siinä! Rakkautta ensisilmäyksellä. Nämäkin toki olivat melko arvokkaita, mutta löysimme meille ja kukkarollekkin vähän sopivamman ratkaisun. Harmaa värikin sai jäädä vaalean alta. Nyt ei ajatella punaviinitahroja! Sitä varten on Vanish! Minä ainakin sain ihanan mielikuvan pehmeästä ja lämpimästä lattiasta paljaiden varpaiden alla. Tilaus matosta tehtiin samointein.
Tässä se on! Kokolattiamatot are back! Vai onko? Suosittelen tutustumaan kokolattiamattojen maailmaan! Kaikkea ihanaa on tarjolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisi mukavaa lukea teidän kommentteja. Jätä siis omasi tähän. Kiitos!