Pages

hihat ylös ja leka heilumaan!

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Sillä aikaa, kun minä olen puuhastellut yläkerrassa, alakerrassa ollaan purettua aggressiota keittiön kaappeihin. Siellä on nimittäin tehty purkuhommia! Vanha keittiö homeisine paprikoineen saa nyt väistyä uuden tieltä. Keittiö olisi varmasti toiminut ihan sellaisenaankin, mutta kyllä se esteetikon silmää satutti.





Tila alkaa ihanasti avartua. Parven puusäleikön revimme alas ensitöiksemme ja neliöitä tuntui tulevan huomattavasti lisää. Myöskin keittiön vitriinikaapin irroittaminen lämmitti niin sydäntä kuin mieltäkin. Tosin se oli kiinnitetty tuon palkin avulla, joka on liimattu kattoon kiinni. Sen irroittaminen hajottamatta kattoa on aiheuttanut pientä päänvaivaa.





Välitilan laattojen irroittaminen kipsilevystä olikin melko mielenkiintoista puuhaa. Niitä yritettiin nakutella irti, mutta laattojen mukana lähti aina myös pala seinää. Ainoa vaihtoehto oli siis leikata levy kokonaan pois välitilan kohdalta ja paikata se uudella kipsilevyllä. Näistä kraatereista ei olisi enää pienellä tasoittamisella selvinnyt. Jos jollain on hyviä vinkkejä laattojen irroittamiseen kipsilevystä niin jakakaa ihmeessä! 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukavaa lukea teidän kommentteja. Jätä siis omasi tähän. Kiitos!