Pages

Pieni hylly, kolme eri käyttötarkoitusta

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Muistatte varmaan kun vähän aikaa sitten osallistuin stailaushaasteeseen, jossa piti stailata sama tila tai huone paikka kolmella eri tavalla, jo kotoota löytyvillä tavaroilla. Se herättikin paljon mielenkiintoa ja sitä oli superhauska tehdä. Lähdin mielelläni toteuttamaan tätä haastetta uudelleen, kun Lundialta pyydettiin stailaamaan meidän eteisen Lundia Classic hylly kolmella eri tavalla. Ideoita stailauksiin tuli aika montakin, mutta päädyin toteuttamaan kolme täysin erilaista ja eri käyttötarkoituksiin soveltuvaa stailausta.

VINTAGE


Tässä hain vähän vintage tunnelmaa. Tuo isompi matkalaukku on itseasiassa siskoni. Se on pyörinyt auton takakontissa jo jonkin aikaa. Viime viikolla nostin sen sisälle ja siitä sainkin inspiraation tähän stailaukseen. Ja mikä ihana tekosyy hakea ihana Pirkka-tuoli varastosta!

KEITTIÖ


Jos meidän keittiöön mahtuisi vielä hylly, se näyttäisi luultavasti tältä. Siitä löytyisi käytetyimmät astiat, mausteet, leivät ja pastat.  Tuo olisi kyllä tosi kätevä aputaso pienessäkin keittiössä. Hyvä vaihtoehto esimerkiksi tarjoilukärrylle. 

NE TÄRKEIMMÄT JUTUT


Tähän koitin kerätä rakkaalle avomiehelleni tärkeitä asioita. Hänelle Macbook taitaa olla jaetulla ykkössijalla iPhonen kanssa tärkeimpien tavaroiden listalla. Hyllystä löytyy tietysti myös hänen suuren idolin Steve Jobsin elämänkerta ja muita yrittäjyyteen liittyviä kirjoja. Meillä on myös yhteinen harrastus, viinin "sivistynyt" siemailu. Itseasiassa tämän kuvan tavaroista voisin kertoa loputtomiin, sillä kaikilla on jonkin näköinen tarina. Okei tuo muratti on vaan muratti, mutta muuten.


Viime kerralla pystyin heti nimeämään suosikkini sohvan stailauksista, mutta nyt en pysty. Tykkään jotenkin kaikista. Ihan pelkän kuvan perusteella tykkään ehkä eniten tuosta vintage-tyylistä. Toisaalta olisi ihanaa jos meille mahtuisi tuollainen hylly keittiöönkin ja kolmas kuva taas saa minut ajattelemaan minulle sitä tärkeintä ihmistä. Nyt haluaisin kuulla siis teidän kommentteja! Mikä on hot ja mikä not?



6 kommenttia:

  1. Tosi mageet stailaukset! Vintage hymyilytti minua, mutta keittiö oli upein. Hieno toteutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Täytyy varmaan koittaa toteuttaa saman tyyppinen stailaus meidän keittiön string hyllyyn.

      Poista
  2. Kaikki on upeita, mutta minua miellyttää eniten keittiö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista :) Kauniit astiat olisi kyllä kiva saada johonkin esille :)

      Poista
  3. Hi Jutta,
    I just discovered your blog and I just wanted to say that I really like your home and the blogposts you write about ! You have a new follower ;)
    Have a nice day and all the best from Berlin,
    Sarah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Sarah! Oh my!!! You are one of my favorite bloggers and you have inspired me in so many ways! I'm honored to have you as a follower! I've been meaning to write something in english too. Finnish may not be the easiest language to understand. I hope you have understood something from my writings :)

      Poista

Olisi mukavaa lukea teidän kommentteja. Jätä siis omasi tähän. Kiitos!